Ville ja Famo

Vanhempi konstaapeli Virlander & Famo

Hengenpelastajat: Ville ja Famo

Julkaistu POLIISIKOIRA – 3/2014 lehdessä

Teksti ja kuva: Anssi Niipala


  23.07.2014 noin klo 19.30 poliisille tuli ilmoitus kadonneesta vanhuksesta. Orimattilassa vanha nainen oli lähtenyt mökiltään poimimaan marjoja eikä hänestä ollut sen jälkeen havaintoja.  Nainen oli sukulaisten mukaan huono liikkumaan. Naisella oli aikaisemmin ollut aivoinfarkti, joka oli vienyt mm. Naisen puhekyvyn. Tämän takia naisella ei ollut esimerkiksi matkapuhelinta. Kyseisen kesämökin ympärillä oli laajat metsäalueet ja lisäksi päivä oli ollut erittäin helteinen. Sukulaisten mukaan kadonnut nainen oli ilmeisesti helteiden takia menettänyt ruokahalunsa ja hän olikin syönyt kyseisen päivän aikana vain vähän leipää. Edelleen sukulaiset arvelivat, että nainen ei ole kyennyt liikkumaan pitkälle maastoon. He olivat jo suorittaneet mökin läheisyydessä lähietsintää, mutta tuloksetta. Läheisten hätä oli siis jo suuri eikä aiheetta.

  Alkuvaiheessa tehtävälle hälytettiin kolme poliisikoiranohjaajaa koirineen, joista ensimmäisenä kohteeseen saapui vanhempi konstaapeli Ville Virlander ja poliisikoira Famo (bpmu Ruutipussi Flaami). Virlander teki etsintäsuunnitelman ja lähti jo ennen muiden koirien saapumista linjaamaan aluetta omalla koirallaan. Hetken kuluttua Virlanderin koira löysi lähimaastosta jäljen. Vaikka sukulaisten mukaan nainen oli huono liikkumaan maastossa, Virlander päätti seurata  jälkeä. Jälki kulki jossain kohdn erittäin huonokulkuisessa maastossa ja niin koiranohjaajan kuin tilannejohtajankin usko alkoi horjua. Voiko tämä hajujälki olla todella etsityn henkilön jättämä? Kolmen kilometrin jäljestyksen jälkeen Virlander löysi jäljen päästä kadonneen naisen. Nainen oli täysin uupunut eikä kyennyt enää liikkumaan. Lisäksi nainen oli jäänyt tiheään kasvillisuuteen ja häntä ei pystynyt havaitsemaan kuin vasta alle metrin etäisyydeltä. Virlander antoi uupuneelle ja pahasta nestehukasta kärsivälle vanhukselle juotavaa sekä ohjasi apua paikalle.  Neljän poliisin voimin kadonnut kannettiin kantopeitteellä lähimmälle tielle. Tieltä vanhuksen matka jatkui ambulanssilla sairaalaan Helsinkiin.

  Ilman osaavaa poliisikoiraa naista ei varmuudella olisi löydetty maastosta ajoissa.