Vuoden Poliisikoira 2018

Suomen Kennelliitto palkitsi Vuoden Virkakoirat 2018 joulukuussa Helsingin Koiramessuilla. Palkinnon saivat Vuoden Poliisikoira Jekku, Vuoden Vankilakoira Iiro,  Vuoden Rajakoira Loki, Vuoden Tullikoira Manu sekä Vuoden Sotakoira Ego.

Vuoden Poliisikoira 2018

Parsonrussellinterrieri Jekku (Wildfay´s Captain K), Hämeen poliisilaitos

 

Parsonrussellinterrieri Jekku on kahdeksanvuotias rahaa, huumeita, aseita ja passeja etsivä poliisikoira. Jekun ohjaaja, vanhempi konstaapeli Miikka Ounila valitsi rodun ensisijaisesti rahakoiran tehtäviä ajatellen.

- Raha haisee huumeita heikommin, siksi sen etsiminenkin on enemmän ihmisen ja koiran välistä yhteistyötä. Huoneistoetsinnällä käyn jokaisen huoneen läpi seinä kerrallaan lattiasta kattoon. Varmistan, että jokainen paikka tulee käytyä läpi. Nostan koiran paikkoihin, joihin se ei itse pääse, Ounila kertoo.

Itsenäinen parson pystyy työskentelemään paineenkin alla. Siitä on todistuksena useita huumekoirakisoista saavutettuja palkintoja. Jekku oli muun muassa 2016 ensimmäinen virkahuumekoirien suomenmestari. Voitto irtosi, vaikka tassu jouduttiin paketoimaan kesken kisan.

Jekun vahvuuksia työkoirana ovat pieni koko ja kestävyys. Työskennellessä se ei häiriinny ympäristöstä. Se kykenee tekemään etsintänäytöksiä isonkin yleisön edessä ihmisistä piittaamatta. 

Ounila on tehnyt Jekun kanssa jo yli 1600 etsintää. Hämeen poliisilaitoksen ulkopuolellakin kertyy vuosittain satoja työtunteja.

Jekku on rekisteröity Suomen ensimmäiseksi passikoiraksi. Rahaa etsiessä nousevat myös passit, aseet ja huumeet. Työtehtävillä Jekku etsii ensisijaisesti rahaa.

Kotona Jekku viettää normaalin perhekoiran elämää.