Oscar-Joulukuu 2017

Joulukuu 2017

Yhdentoista kuukauden ikäinen Oscar etsii jo huumeita, ja työssä oppiminenkin on täydessä vauhdissa.

Ensimmäinen poliisipartion erikoisetsintäkoira osaa etsiä jo ihmisiä ja erilaisia esineitä, jopa pieniä hylsyjä.

Lokakuussa Oscar kävi ohjaajansa Teemu Turpeisen kanssa täydentämässä opintojaan Poliisikoiralaitoksella. Etsittävien asioiden joukkoon lisättiin huumeet. Uusi haju tehtiin Oscarille merkitykselliseksi purkkiradan avulla.

 - Ensin Oscar sai haistaa kädessä olevaa purkkia, jossa oli pieni määrä huumausainetta. Jokainen nuuhkaisu tuotti Oscarille palkkion. Sitten ainetta sisältävä purkki siirrettiin purkkiradalle, mistä Oscar oppi lopulta etsimään oikean hajuisen purkin useamman purkin joukosta, Turpeinen selittää.

  Ensimmäisen viikon aikana Oscar oppi tunnistamaan ja etsimään yhden huumausaineen, seuraavalla viikolla koulutus aloitettiin alusta uudella aineella, kolmannella viikolla Oscar tutustui kolmanteen aineeseen. Nyt Oscar on oppinut  etsimään jo neljää eri huumausainetta: hasista, kokaiinia, heroiinia sekä amfetamiinia.

  Oscar omaksui uudet aineet nopeasti. Tällä hetkellä harjoitellaan huumausaineiden etsimistä erilaisista ympäristöistä. Myöhemmin etsittävien aineiden joukkoon lisätään erilaiset johdannaiset.

  Purkkiradalla kouluttaminen oli Turpeisellekin uusi kokemus, vaikka muiden ohjaajien kouluttamista onkin tullut  seurattua.

- Koen tämän mielekkääksi, sillä erikoisetsinnät tulevat olemaan tulevaisuudessa  huomattavan iso osa omaa työtä.

  Lokakuusta joulukuulle Oscarin harjoittelu on ollut ensisijaisesti huumeiden etsintää. Muutamia jälkiharjoituksia ja esine-etsintöjä on tehty silloin tällöin käytösten ylläpitämiseksi.

- Alkuvuodesta meillä tulee olemaan Poliisikoiralaitoksella parikin kurssia. Loput huumeet otetaan haltuun, ja aloitamme aineiden etsinnät maastosta.

  Kun kurssilla on saatettu käytökset alkuun ja harjoitukset käyntiin, kokemusta kartutetaan erilaisilla työtehtävillä. Nuorenkin koiran on päästävä työskentelemään autenttisissa olosuhteissa.

 - Oscar pääsee tositoimiin aina kun siihen on mahdollisuus. Oscar on muun muassa tarkistanut erilaisia tiloja, joissa on oletettu olevan huumausaineita. Koska Oscar ei kuitenkaan ole vielä valmis huumekoira, tila tarkistetaan toistamiseen vanhemmalla koiralla.

  Ihan ensimmäinen oikea työkeikka olikin aikamoinen hässäkkä, mihin Oscar sai työnnettyä kuononsa mukaan. Elokuussa poliisit lähtivät ajamaan takaa useita murtoja tehtailleita ulkomaalaisia varkaita, joiden takaa-ajo päättyi Hausjärvelle. Autosta metsään paenneita miehiä etsittiin kolmen poliisikoiran voimin. Oscar pääsi etsimään vaaralliseksi arvioituja karkureita useiden poliisipartioiden ja  kokeneiden poliisikoirien, Wonkan ja Virin seurassa. Miehet saatiin lopulta kiinni poliisikoiran avulla.

 - Tällaiset tilanteet, joissa lopulta pääsee käyttämään koiraa siihen, mihin se on koulutettu, ovat poliisityön suola.

 

- Päivi Romppainen -