1_2015

Puheenjohtajan puheenvuoro

 

Tämä vuosi on Poliisikoirayhdistyksen juhlavuosi. Täyttäähän yhdistys komeat 50 vuotta. Pääjuhla pidetään kesällä Tampereella. Vuoteen mahtuu toki myös muuta toimintaa.

Yhdistyksen uusi hallitus on jo kokoontunut ja sähköpostipalavereja on pidetty tulevan vuoden tiimoilta. Kaksi hallituksen pitkäaikaista jäsentä Esa Erkkilä ja Harri Sojakka jäivät sivuun varsinaisesta hallituksesta ja uusina mukaan tulivat Pasi Oiva ja Antti Silvamaa. Kiitokset Esalle ja Harrille pitkistä hallitusvuosista. Ei kumpikaan tokikaan poisjäänyt toimistaan. Harri jatkaa päätoimittajana ja Esa kirstunvartijana edelleenkin.

Tämän vuoden avauksena järjestettiin perinteiset valjakkohiihtokisat Kajaanissa. Alun perin tarkoitus oli, että Sotakoirayhdistys vastaa järjestelyistä, mutta aivan viime metreillä tilanne ajautui kuitenkin siihen, että Rajan koiramiehet ja Poliisikoirayhdistys järjestivät kilpailun. Yhteistyöllä saatiinkin aikaan mukavat kisat.

Seuraava tapahtuma onkin sitten kesäkuun alussa oleva yhdistyksen juhla. Hotelli Ilves luo puitteet ja itse rakennamme ohjelman ja tunnelman. Juhlan valmistelut ovat jo loppusuoralla ja illalliskorttimyynti hyvässä vauhdissa. Tätä kirjoitettaessa kortteja on jo myyty yli 160 kappaletta ja mukaan mahtuu vain 220 henkeä. Kysyntää on ollut tasaisesti  koko ajan ja veikkaankin, että tilaisuus tulee olemaan loppuunmyyty.  Kannattaa siis toimia ajoissa, mikäli aikoo päästä mukaan. Yhdistys on tehnyt tilaisuutta varten todella ison taloudellisen panostuksen, jotta illalliskortit voidaan myydä sopuhintaan. Ohjelmassa on musiikkiesityksiä, stand up komiikkaa, juhlapuheita (lyhyitä), muistamisia ja tietenkin aivan upea juhlapäivällinen lisukkeineen. Virallisen osuuden jälkeen heitetään vapaalle ja bändin soittaessa jokaiselle jotakin pistetään tanssiksi.

Syksyn ohjelmassa on sitten huumekoirien kilpailut Länsi-Suomessa ja räjähdekoirien mestaruuskilpailut Levillä. Leville voi tulla kilpailemaan ja harrastamaan koiran kanssa, sillä olemme varanneet hotelli Hullu Porosta majoitusta myös lomailijoita varten. Hinta on todella edullinen ja aika parasta ruska-aikaa.  Siinä oiva syksyn lomakohde!

Paria koulutustilaisuuttakin on kavailtu, mutta pidetään ensin juhlat ja tehdään sitten päätöksiä.

Mukavaa kevättä kaikille! Kesällä Tampereella nähdään.