Poliisikoira puree Vaasassa

Poliisikoira puree Vaasassa
HYMY-lehti 1973

POLIISIKOIRA PUREE VAASASSA

Juttu HYMY-lehdestä vuodelta 1973

Teksti: Kari vanhapiha, kuvat: Kari Laakso


Vaasan veri ei vapise, sanotaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että muutamat vaasalaiset ovat suorastaan horkassa. He pelkäävät poliisia – ja poliisin parasta ystävää, koiraa. On sattunut muutamia tapauksia, jotka ovat panneet miettimään, mikä oikein on poliisin tehtävä: pitää yllä järjestystä vai terrorisoida avuttomia?

Istumme Teuvo Paukkusen pienessä asunnossa Vaasan Palosaaressa, Lemmenkujan varrella. Lemmenkujaksi taloröttelöiden väliin kuristuvaa tietä sanotaan pilkkamielessä, sillä lemmenliekki lepattaa ankeissa asunnoissa vain jos sää sen sallii.

Tanskan Jaska nuokahtelee ja kiroilee hiljakseen. Häntä on eräs nainen juuri lyönyt kapustalla päähän. Keskustelumme liikkuu muutenkin inhimillisissä agressioissa.

Yrjö Vähämaa raapii sänkistä leukaansa ja miettii mitä voisi sanoa. Hän pelkää poliisia.

Teuvo Paukkunen, isäntämme, kävelee edestakaisin lattian palasella, sillä tuolit eivät riitä kaikille, vaikka huoneessa on pieni sohvakin. Matalan lipaston päältä katselee hänen tyttären tyttärensä värivalokuva.

Teuvon mieltä raapii vielä käynti Vaasan hautausmaalla. Hänen kaksi veljeään kuoli aivan lyhyen ajan sisällä. Toinen kuoli syöpään, toinen – Erkki – hukkui, kun Teuvo oli matkalla Norjassa. Myös Yrjöä painaa tuore muisto Erkistä. Yrjö sanoo, että he olivat kuin veljiä.

Häntä kovertaa myös asunnon menetys. Talo paloi ja Yrjö selvisi palosta nipinnapin kalsarit ainoana vaatteenaan. Kaikki muu maallinen jäikin sitten tulen saaliiksi. Vakuutus oli rauennut paria kuukautta aikaisemmin.

On puhe puolen vuoden takaisesta katkerasta kokemuksesta. Se vaivaa Yrjön mieltä yhtä paljon kuin hieman myöhemmin sattunut tulipalo. Hän on nyt ehkä alamäessä, mutta itsetuntoa on kuitenkin sen verran, että häntä raivostuttaa se kuinka poliisit tunkeutuivat hänen asuntoonsa ja mitä sitten tapahtui.

Huhtikuun 6. päivänä ei ollut kovinkaan mukava ilma. Varhaiskeväät säät ovat epävakaisia.

Siksi Yrjö Vähämaa suostuikin erään kumppaninsa ehdotukseen, että viiden hengen juhlatuulella oleva seurue siirtyisi rautatiemakasiinin  päästä hänen asuntoonsa Radiotie 19:ään.

Juomat olivat jo mukana, joten seurue saattoi turvallisin mielin ottaa taksin ja ajaa Vähämaan kahden huoneen asuntoon.

- Meitä oli viisi henkeä. Joka muuta väittää, erehtyy, sillä kuudes oli taksikuski, mutta eihän se sisälle tullut. Ja meillä oli viinaa. Sen minä myönnän,  että oli pikkuisen enemmän viinaa. Luoja salli. Koskenkorvaa ja Vermettoa. Mutta kaikki oli olrait, kukaan ei ollut rähinäpäällä.

Kaikki olivat ystäviä keskenään?

- No, katos, ei nyt sanota ystäviä mutta kavereita. Ne on kaksi aivan eri sanaa, ystävä ja kaveri.

Yksi Vähämaan vieraista oli hänen hyvä ystävänsä Erkki Paukkunen. Lisäksi oli kaveri Alpo Salo ja eräs naistuttava. Seurueen viides jäsen poistui asunnosta varhaisessa vaiheessa.

Juhlat olivat alkaneet varhain iltapäivällä. Radio soi kovaa, jotta naapurit eivät kuulisi kaikkia ukkojen juttuja, kuten Vähämaa kertoo.

- Totta kai me joimme melkoisesti, kun kaikki olivat aika kovia happoja. Mutta ei siinä mitään meteliä ollut eikä tappelua, sanoo Vähämaa.

- Olimme istuneet noin kolmisen tuntia, kun naapurien paikalle kutsumat poliisit tulivat ovelle koputtelemaan. Kello oli kai siinä viiden maissa iltapäivällä.

- Ovi oli lukossa ja minä menin avaamaan, totta kai minä huoneen haltijana. Minulla oli siinä kaksi huonetta, kai tämä Teuvo on käynyt siellä…. Nyt siellä ei näy enää kukaan, se on raunioina, paloi, meni kaikki.

Teuvo on edesmenneen Erkki Paukkusen veli.

- Kun näin poliisit ovella, ajattelin, että mitä tekemistä niillä on täällä, keskellä päivää.

- Yiritin vetää oven kiinni, mutta poliisi pisti jalan väliin, ja samassa koira tarttui hampaillaan käteen. Veri suihkusi korkealle käden selkämyksestä.

Vähämaan kädessä näkyvät vieläkin hampaiden jättämät arvet.

- Sitten koira ryntäsi sisälle, ensimmäisenä, ja kävi kiinni Erkkiin.

Koiran perässä tulivat poliisit, joita oli Vähämaan mukaan viisi. Poliisikoira raateli Erkki Paukksen oikeaa jalkaa. Pian tapahtuman jälkeen, klo 17.30 laaditussa lääkäriraportissa todetaan, että ”kohtalaisessa humalatilassa” ollutta Erkki Paukkusta oli koira purrut ja/tai raapinut oikeaan reiteen. Pari raatelun jäljistä todettiin suhteellisen syviksi.

Koira raivosi Paukkusen kimpussa. Tämä yritti suojata sukupuolielimiään pedon hampailta eikä juuri muuhun kyennytkään yllättävässä tilanteessa.

Näin oli Paukkunen kertonut jälkeenpäin eräälle sivulliselle ennen pian tapahtunutta hukkumiskuolemaansa.

- Erkki sanoi, että me emme ole mitään rikollisia – me olemme juovuksissa. Ja miten me rikollisia olisi voitu olla: omia viinoja joimme minun asunnossani.

Vähämaa kertoo, että poliisit veivät hänet, Salon ja Paukkusen ulos asunnosta. Pihalla Paukkunen kaatui, jolloin koira kävi hänen kimppuunsa uudestaan.

Miehet tungettiin mustaan maijaan. Matka suuntautui kohti Vaasan keskussairaalaa.

- Erkki Paukkunen sanoi suoraan, että me ei olla mitään rikollisia, me olemme juovuksissa, älkää meitä hakatko. Sieltä tuli lisää, kun sanoo asian suoraan.

Poliisi löi Paukkusta autossa pampulla silmien väliin ja käsivarteen, kertoo Vähämaa. Myös Saloa pahoinpideltiin, hän sanoo.

Koko aikana Vähämaa ei nähnyt mitään syytä koiran raateluun ja pamputukseen, sillä hänen mukaansa kukaan seurueesta ei käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä yrittänyt tapella.

Hän sanoo, että kun poliisin  paikalle kutsuneet naapurit näkivät koiran vielä pihallakin Paukkusen kimpussa, he kauhistuivat.

- Ei minulle niin huonosti käynyt, mutta Ekillä oli pahat jäljet reidessä ja käsivarsissa.

Eräs sivullinen kertoo, että Paukkunen oli hyvin huonokuntoisen näköinen jupakan jälkeen. Hän pääsi liikkumaan hyvin verkalleen,  vaikka oli muuten friskissä kunnossa.

Paukkusen poika Seppo sanoo isän olleen aikaisemmin kova kävelemään – Mutta tapahtuman jälkeen hän ei ole kävellyt enää koskaan kunnolla.

Myös hänen kasvonsa olivat pitkän aikaa pahassa kunnossa.

- Meidät vietiin mustalla maijalla suoraan sairaalaan. Verta vuoti kovasti. Minulla oli hantuuki käden ympärillä, josta vuoti verta kuin härän kurkusta, selostaa Vähämaa.

Sairaalassa miehet saivat ensiavun, mm. rokotuksen  jäykkäkouristusta vastaan. Sen jälkeen poliisi vei saaliinsa poliisilaitokselle.

Ensiavun antanut tohtori Antti Latvala ei suostunut sanomaan tapauksesta mitään, mutta erään kertomuksen mukaan hän olisi ilmaissut kyllästyneisyytensä poliisikoiran aiheuttamien vammojen paikkaamiseen yhtenään.

Eräs Erkki Paukkusen sukulaisista kertoo tämän harkinneen syytteen nostamista poliisia vastaan. Kertomuksen mukaan hän olisi kuitenkin lopulta sanonut poliisille: En nosta syytettä, olisin kuitenkin sitten aina teidän hampaissanne. Poliisi oli vastannut: - Niinhän se on.

Ja niin se ehkä olisi ollutkin.

Kävimme tapaamassa komisario Jorma Jantusta Vaasan poliisilaitoksella. Hän ei ilahtunut käynnistämme, vaikka ainoa tarkoitus oli saada poliisin kanta tapahtumista.

Papereita tutkittuaan sanoi Jantunen, että Yrjö Vähämaa ei ollut sotkeutunut väitettyyn tappeluun.

- Sen sijaan Salo ja Paukkunen olisivat nahistelleet. Saamamme ilmoituksen mukaan olisi myös puukko ollut esillä. Mutta siitä ei ole näyttöä.

-Vähämaa oli umpitunnelissa, sanoo Jantunen.

Tämän epämääräisen ilmauksen voinemme rinnastaa lääkärin  lausuntoon, jonka mukaan Vähämaa oli ”kohtalaisessa humalatilassa”.

Tuntuu oudolta, että Vaasan poliisilaitoksella ei ollut valmista päätöstä koko jupakasta siellä käydessämme,  vaikka aikaa oli jo kulunut puoli vuotta tapahtuneesta. Emme myöskään saaneet kopioita kuulustelupöytäkirjoista mukaamme, mutta ne luvattiin lähettää myöhemmin.

Juttu voitaneen poliisin mielestä päättää nyt kaikessa hiljaisuudessa varsinkin  kun – kuten komisario Jantunen sanoo: - Paukkunen on syyllisyytensä kärsinyt.

Ehkä hän tarkoitti sitä, että Paukkunen on hukkunut.

Pääsimme komisario Jantusen kanssa yksimielisyyteen siitä, että poliisin ja lehdistön suhteita on syytä kehittää ja parantaa.

Kun kävimme Vaasassa, kuulimme koko joukon muitakin ikäviä juttuja poliisin toiminnasta. Toisaalta meille vakuuteltiin monelta taholta, että paikallinen poliisikunta on  suurimmaksi osaksi täysin asiallista – eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Elokuun lopulla Vaasan palloseuralla oli ottelu Seinäjokea vastaan. Vaasan palloseura voitti. Mutta ei siinä kaikki.

- Me lähdimme porukalla katsomaan sitä ottelua. Mukana oli myös väkeviä aineita. Juhlimme palloseuran voittoa vielä jälkeenpäin myös täällä Vaasassa.

Näin kertoo eräs vaasalaisen elämänpiirin parempiosainen. Kohtalaisesti toimeentuleva ns. kunnon kansalainen, joka ei ole koskaan ollut hankaluuksissa poliisin kanssa – paitsi kerran.

- Menimme juhlimaan voittoa ravintola Sekstanttiin. Kun olimme poistumassa sieltä illan päättyessä, sanoi portieri tuolle minun kaverilleni, että tämä koettaisi saada minut kotiin ja sänkyyn.

Miehet oli juuri lähdössä ulos kapakasta, kun poliisiauto ilmaantui paikalle. Auto pysähtyi ja poliisit seurasivat, kun ystävykset kinastelivat ravintolan eteisessä. Portieri näytti poliiseille merkein, että nämä voisivat aivan rauhassa jatkaa matkaansa: ”Kyllä pojat menevät kiltisti kotiin.”

- Poliisiauto jäi siihen kapakan tuntumaan. Kun me olimme sitten menossa, painiskelimme siinä keskenämme ja touhusimme niin kuin joskus humalassa touhutaan.

- Poliisit tulivat hakemaan meitä ja sanoivat portierille,  että juttu ei enää kuulu hänelle vaan on heidän heiniään.

- Minua yritettiin saada poliisiautoon, mutta minä en millään olisi siihen suostunut siihen. Pitelin auton ovista kiinni ja seisoa jökötin.

- Poliisit eivät siinä tilanteessa keksineet muuta keinoa kuin ottaa patukan esiin. Ja sitten lyötiin.’

Toveri kertoo, että hänen humalainen ystävänsä ei ollut päällekäyvä eikä millään lailla aggressiivinen. Mutta siitä huolimatta häntä hakattiin mm. kaulaan korvan taakse ja hän oli ”ihan pökerryksissä” jo autoon pantaessa.

Poliisilaitoksella eräs konstaapeli heilutteli patukkaansa uhrin toverin mukaan seitsemän kahdeksan poliisin katsellessa sivusta.

Toveri arvelee, että poliisia ehkä ärsytti toisen itkuisuus. Tämä kun humalan herkässä mielentilassa muisteli edellisenä päivänä näkemäänsä kolaria, jossa kuoli neljä ihmistä.

- Kaverini nousi tuolilta luovuttamaan niitä kamoja, jotka yleensä otetaan pois kun mies viedään putkaan. Silloin poliisi otti ja löi pari kertaa pampulla. Iskut osuivat kylkeen ja käteen.

Jälkeen päin uhri huomasi, että kaulan seuduilla oli lähes patukan mittainen sininen jälki,  vatsa oli aivan sininen, samoin kyljet. Myös selässä oli joitakin vammoja.

- Kun aamulla heräsin putkassa, huomasin tietenkin, että jotain on sattunut,  kun joka paikka oli niin kipeänä. Minä kysyin, että ei kai minua ole lyöty, olenko minä tapellut jonkun kanssa, mitä on oikein tapahtunut? Poliisi sanoi vain, että minä olin ollut ”vähän aggressiivinen, kun pojat toivat tänne”.

- En minä siitä sitten mitään piitannut. Kun he päästivät minut ulos, niin sanoinkin, että jos olen käyttäytynyt kurjasti, niin on ihan oikein, että on vähän saanutkin selkäänsä.

- Kysyin, mitä siitä tulee sakkoa, mutta poliisit sanoivat, että eivät minulle mitään sakkoja rupea antamaan.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun olin joutunut putkaan ja täytyy sanoa, etten oikein tahtonut omin voimin pois päästä.

- Yleensä en tapaa ottaa niin paljoa, että se menisi tälle asteelle. En ole koskaan aikaisemmin joutunut vaikeuksiin poliisin kanssa. Käyn hyvin harvoin ulkona, tuon tapauksen jälkeen ei ole enää tehnyt ollenkaan mieli.

- Tein hirveän tyhmyyden kun en ottanut vammoistani lääkärin lausuntoa. Kotona ainakin kauhistuttiin niitä. Vaimo on sitä paitsi tottunut, että tulen aina ajoissa kotiin. Kun kerroin olleeni putkassa, hän ei meinannut millään uskoa.

Hänen toverinsa pääsi laitokselta pian pidätyksen jälkeen. Mutta jo autossa poliisi oli sanonut hänelle, että jos ”en pidä suutani kiinni, hän päästää koiran kimppuuni”.

Toverukset ovat sitä mieltä, että ainakin se oli poliisien kannalta typerää, että pahoinpitelyt tapahtuivat todistajan läsnä ollessa.

Myöhemmin päivällä pistäytyi eräs vanhempi konstaapeli katsomassa pahoinpitelyn uhria ja toteamassa tämän kunnon.

- Sanoin hänelle ymmärtäväni poliisin kovatkin otteet, jos pidätettävä on väkivaltainen, mutta haluaisin keskustella pamputtajan kanssa ja kysyä oliko välttämätöntä hakata niin perusteellisesti. Mutta hän ei tullut keskustelemaan.